Lupasin ehkä vähän kiriä tahtia päivittämiseen, mutta kun ei täällä tapahdu raportoimisen arvoista. Perus kevättä, eli urospinserin ollessa hihnan toisessa päässä, se tietää minulle kipeytyneitä oikean käsivarran lihasruipeloita. Kevät on ehkä koiran parasta aikaa.
Ollaan käyty lenkeillä sekä Balan ja Lisan, että Oivan kanssa. Siis ihmisineen. Molemmissa lenkkiseurueissa ollaan huomattu positiivinen yllätys: astumisen yrittämisen loppuminen. Ali oli ihan rakastunut Lisaan ja kiusasi tätä ennen ja jälkeen juoksujen. Tänään yhteislenkillä ei ollut kuin pari pyllyn haistelua. Todella helpottavaa niin ihmisille kuin varmasti tyttöressukalle.
Oivan kanssa muutos on tapahtunut hiljakseltaan ja koirathan ovat lenkkeilleet yhdessä jo monta vuotta. Kaksikosta Oiva on kiivennyt Alin selkään aina kun vauhti on hidastunut. Ali on irvistellyt ja nopeampana juossut karkuun, mutta mitään välienselvittelyä ei ole koskaan ollut. Ja puff, eipähän Oivakaan jaksa yrittää enää ja meno on hellyyttävän veljellistä. En tiedä mikä koirien arvojärjestys on, vai onko sitä edes. Pitäkööt salaisuutenaan.
Lisa Balan kaulassa.
Ali meidän lemppari peltospotilla.
"No joko mennään?"
"No mennään mennään!"
Ja jos istuu niin saa ehkä nakkia. On muuten kauniisti rapaset koivet meidän Alsternakkelilla.
ME ♥ KEVÄT!
.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti